Johtoryhmän blogi: kunnanjohtaja kertoo kuntakuulumisia – syksyyn 2023 odottavissa tunnelmissa

to elok. 10 11:00:00 2023

Syksyyn 2023 odottavissa tunnelmissa

Kesä on taittumassa syksyyn ja lomailu vaihtumassa tavanomaiseen arkeen. Tunnelmat tulevasta ovat odottavat. Varmaa on, että kiirettä pitää jälleen kasvukunnan palvelujen järjestämisessä, toimintojen kehittämisessä ja olosuhteiden rakentamisessa. Muilta osin iso kuva kehityksen suunnasta on kuitenkin kovin usvainen. Epävarmuus kalvaa kaikkialla. Venäjä jatkaa Ukrainan moukarointia, eikä rauhaa ole näköpiirissä. Yleinen taloustilanne on epävakaa ja suhdanne alavireinen. Kotitaloudet kärvistelevät kohonneiden elinkustannusten kourissa. Yritykset puolestaan panttaavat investointipäätöksiä ja kipuilevat pahenevan työvoimapulan kanssa. Tämä kaikki on osaltaan terävöittänyt kielenkantoja myös sosiaalisessa mediassa, eivätkä kesän rasismikeskustelut kierroksia ainakaan laskeneet.

Vaikka iso kuva näyttäytyy jossain määrin mollivoittoisena, valon pisaroita riittää silti rutkasti. Kyse on lopulta siitä, tarkentaako katseen ruusun piikkeihin vaiko sen kauniiseen kukkaan. Arki on täynnä ilonkin aiheita.

Kempeleen näkymät vakaat

Kempele ei pääse pakoon alavireistä suhdannetilannetta, mutta kunnan näkymät ovat kokonaisuutena hyvät. Vaikka parantamisen varaa on aina, keskeiset palvelut toimivat ja kunnan elinvoimaa kuvaavat indikaattorit ovat suotuisassa asennossa. Positiivista uutisoitavaa riittää säännölliseen tahtiin.

Kempeleen kunnalle myönnettiin alkukeväällä Urheilugaalassa Pohjois-Pohjanmaan liikkuvin kunta -palkinto. Perusteluissa korostettiin erityisesti kunnan pitkäjänteistä työtä liikuntaolosuhteiden kehittämisessä ja liikkumisen edistämisessä. Suomen Tivolin siirtyminen Oulusta Kempeleeseen sai sekin kevään aikana runsaasti huomiota. Huvipuiston ensimmäinen kesä uudessa sijainnissaan sujuikin jopa odotuksia paremmin. Urheilussakin on tullut laajalla rintamalla menestystä, niin yksilö- kuin joukkuelajeissakin. Tätä kirjoitettaessa Kempeleen Kirin miesten superpesisjoukkue varmisti paikkansa pudotuspeleissä, ja sijoittuu runkosarjassa aikuisten pääsarjatasolla ensikertaa neljän parhaan joukkoon.

Kempeleen kunnan taloustilanne on juuri nyt vakaa. Verotulot ja valtionosuudet ovat kertyneet odotettua paremmin, ja eri prosessien kulukuri on pääosin pitänyt. Ylityspainetta kuitenkin on, johtuen kunta-alana poikkeuksellisen suurista palkankorotuksista kuluvana vuonna. Niihin ei talousarviovaiheessa osattu riittävästi varautua. Kokonaisuutena talouskehityksen ennustaminen lähivuosille on vaikeaa johtuen muun muassa vastikään tehdyistä ja käynnissä olevista suurista kuntakenttää koskevista rakenteellisista uudistuksista (hyvinvointialueuudistus, TE-uudistus). Nämä uudistukset vaikuttavat dramaattisesti kunnan meno- ja tulovirtoihin.

Kempele investoi voimallisesti kiinteistöihin, alue- ja katuinfraan sekä liikuntaolosuhteisiin. Parhaillaan käynnissä ovat esimerkiksi Kirkonkylätalon jätti-investointi urheilukenttineen, Linnakankaan koulun laajennushanke sekä lukuisia katu- ja virkistysaluetyömaita. Nämä kaikki luovat edellytyksiä monipuoliselle ja laadukkaalle palvelutuotannolle, mutta kasvattavat samalla kunnan velkataakkaa ja kaventavat siten tulevien vuosien taloudellista liikkumavaraa.

Pohjois-Pohjanmaan kuntien väestökäyrät ovat pahasti laskusuunnassa. Sama trendi on tarttunut jo useimpiin Oulun seudunkin kuntiin. Kempeleen väestökehitys on jatkanut kuitenkin kasvu-uralla, vaikka asuntomarkkinat ovat pysähdyksissä ja uudisrakentaminen maltillista. Samaan aikaan, kun syntyvyys on alentunut ja kuolleisuus lisääntynyt, Kempele on saanut alkuvuoden aikana mukavasti muuttovoittoa. Kunnassa asui kesäkuun lopussa 19 339 ihmistä (+60 vuoden alusta). Myös työllisyystilanne on pysynyt vakaana. Kempeleessä oli kesäkuun lopussa 788 työtöntä (8,6% työvoimasta). Uusia yrityksiäkin on perustettu kuntaan aiempien vuosien tahtiin. Epävarma taloussuhdanne on vaikuttanut kuitenkin siihen, että yritykset ovat varovaisia isommissa investointipäätöksissään.

Uusi hallitusohjelma antaa suuntaa tulevien vuosien kehitykselle

Kansa äänesti uuden eduskunnan kokoonpanosta loppukeväällä 2023. Hallitusta alettiin kasata suurimman puolueen Kokoomuksen puheenjohtajan johdolla heti vaalin jälkeen. Valmista tuli 20. kesäkuuta, kun Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti itsenäisen Suomen 77. hallituksen. Pääministeriksi nousi Kokoomuksen Petteri Orpo.

Uuden hallituksen monisatasivuinen ohjelma sisältää runsaasti kuntia koskevia linjauksia lähivuosille. Ohjelmassa on muun muassa kirjauksia kuntien toimintavapauden lisäämisestä, tehtävien eriyttämisestä, normien purusta ja sääntelyn vähentämisestä. Merkittäviä ovat myös aikeet puuttua kuntien in-house -yhtiöiden asemaan ja pyrkimys uudistaa koko varsin monisyinen kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmä vastaamaan paremmin nykytarpeita. Lisärahaa ohjelmassa luvataan muun muassa perusopetukseen ja toisen asteen koulutukseen, kun taas vapaasta sivistystyöstä leikataan. Kokonaisuutena hallitus tavoittelee julkisen talouden vahvistamista useilla miljardeilla euroilla vaalikauden aikana. Pääset lukemaan hallitusohjelmaa tarkemmin tästä linkistä: https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/.

Usko tulevaisuuteen kantaa

Kempele lukeutuu edelleen vetovoimaisimpien kasvukuntien joukkoon Suomessa. Alueen yrityskanta vahvistuu tasaiseen tahtiin, mikä lisää työpaikkoja, parantaa työllisyystilannetta ja vahvistaa kunnan työpaikkaomavaraisuutta. Kempeleen sijainti osana väestörakenteeltaan nuorta Oulun seutua, vahvan koulutuskaupunki Oulun kupeessa, on erinomainen. Kansainvälinen lentokenttä ja satama-alue, nelostie sekä rautatie asemineen luovat tärkeää perustaa tulevaisuuden Kempeleenkin rakennustyölle.

Kunta kantaa laajaa vastuuta turvallisen arjen sujumisesta ja riittävien palvelujen järjestämisestä epävarmoinakin aikoina. Tehtävä on vaativa ja se edellyttää yhteen hiileen puhaltamista koko kuntayhteisöltä. Vaikeina aikoina korostuu meidän jokaisen kyky ja halu tehdä yhteistyötä, tahto rakentaa keskinäistä luottamusta sekä rohkeus uskoa parempaan huomiseen. Tätä kaikkea Kempeleestä onneksi löytyy, ja on aina löytynyt. Pidetään tästä kiinni myös jatkossa, niin tulevaan voidaan suunnata taas luottavaisin mielin.

 

Hyvä kasvaa Kempeleessä!

 

Tuomas Lohi
Kunnanjohtaja