Vuoden yrittäjät palkittu!
la marrask. 18 19:50:00 2023
Palkitut Juho Saarela ja Anna Porola (kuva: Petra Hanski)
Kempeleen yrittäjät ry on valinnut vuoden yrittäjäksi Juho Saarelan / JS-Automoto. Kempeleen kunta palkitsi lisäksi vuoden yksinyrittäjänä Anna Porolan Rajakorpi Ranchiltä.
Juho Saarela aloitti autojen korjauksen harrastuksenaan Niittyrannassa. Vähitellen harrastus kasvoi liiketoiminnaksi, ja hän perusti ensimmäisen toiminimiyrityksensä vuonna 2012. Seitsemän vuotta Niittyrannassa vietettyään nuori yrittäjä päätti ot-taa ison askeleen: yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja sille hankittiin paremmat toimitilat Oulunsalosta. Toimiala laajentui käytettyjen autojen kauppaan, ja vuosien saatossa yrityksestä onkin kasvanut alueen suurin ketjuihin kuulumaton käytetty-jen autojen kauppias. Viime vuonna Juho möi korjausliiketoiminnan pois, mutta tehtävää silti riittää: yrityksen toinen tukijalka on aputoiminimellä JS-Infra tehtävät maanrakennus- ja talvikunnossapitotyöt. Juhon yritys työllistää tällä hetkellä kaikkiaan noin 20 henkilöä.
Kempeleen Yrittäjät ry kertoo vuoden yrittäjän valintaperusteluissa, että Juho on onnistunut kasvattamaan yritystään kannattavasti ja pitkäjänteisesti. Hän on monialaosaaja, mikä näkyy yrityksen useissa toimialoissa. Yritys tekee hyvää tulosta ja työllistää merkittävän määrän henkilöitä. Lisäksi yrittäjäyhdistys nostaa perus-teluissaan esille sen, että Juho on aloittanut yrittäjäuransa nuorena.
Anna Porolan pyörittämä Rajakorpi Ranch tarjoaa lännenratsastuksen ideologiaan perustuvaa koulutusta, ratsastustunteja, leirejä sekä kursseja. Annan matka hevosten kanssa alkoi liki 40 vuotta sitten, ja yrittäjänä hevospalveluiden tuottajana hän on toiminut jo 20 vuotta. Anna on äärimmäisen ammattitaitoinen hevosalan osaaja, jonka kursseille tullaan kauempaakin. Hän on lännenratsastuksen uranuurtaja Suomessa ja verkottunut laajasti myös kansainvälisesti. Anna on iloinen ja hyväsydäminen, ja tarjoaa nuorille työssäoppimispaikkoja ja auttaa joskus haasteellisistakin lähtökohdista tulevia löytämään elämälleen suuntaa ja sisältöä. Lisäksi hän kehittää jatkuvasti sekä omaa osaamistaan että yrityksensä toimintaa.