Talousarvio

Talousarvio 2025 (pdf)

Kempeleen kunnan vuoden 2025 talousarviossa tilikauden alijäämäksi on ennakoitu reilut miljoonaa euroa ja tulee edellyttämään sopeutustoimia. Toimintakulujen kiristys on tarpeen ja veropohjaa vahvistetaan kunnallisveron korotuksella 7,9 prosentista 8,9 prosenttiin.

Kempeleessä erityinen haaste on kunnan isoja investointeja seuraava nopea velkaantuminen ja siitä johtuva lainanhoitokulujen merkittävä kasvu. Tulevien vuosien investointiohjelmaa tullaankin keventämään huomattavasti. Tämän lisäksi kulukasvua on kyettävä taittamaan myös käyttötaloudessa.

Vuonna 2025 Kempele panostaa edelleen vahvasti lasten ja nuorten palveluihin. Samaan aikaan kunnan palvelut ja kehittäminen ulottuvat kuitenkin vahvasti myös ikäihmisiin ja heidän tarpeidensa huomioimiseen. Talousarviossa 2025 vahvistetaan kunnan otetta ja resurssia sekä kuntalaisten että kunnan työntekijöiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Suurin talousarviomenojen lisäys kohdentuu opetuspalveluihin. Uusia virkoja perustetaan lähinnä työllisyyspalveluihin (TE-uudistus) ja varhaiskasvatuspalveluihin (uudet lapsiryhmät). 

Tilikauden tuloksen kehitys.
Tilikauden tulos

Lisätietoa