Liikkuva Arki -hanke

Liikkuva Arki on Kempeleessä maaliskuussa 2024 käynnistynyt hanke, jonka tavoitteena on tukea kuntalaisten jaksamista arjessa liikuntaneuvonnan keinoin. Vuoden 2024 ajan kohderyhmänä olivat lapsiperheet ja ikääntyneet. Hanke sai jatkoa vuodeksi 2025 ja uutena kohderyhmänä mukaan tulivat myös työikäiset. 

Liikuntaneuvonnan avulla pyritään löytämään mieluisia tapoja liikkua siten, että liikunnasta tulisi osa arkea. Liikuntaneuvontaprosessi alkaa alkutapaamisella, jossa kartoitetaan lähtötilanne sekä laaditaan tavoite ja suunnitelma neuvonnalle. Lisäksi liikuntaneuvonta sisältää eri liikkumismuotoihin tutustumista, omatoimista liikuntaa ja seurantaa. 

Hanketta rahoittaa 60 % Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto Suomi Liikkeelle- ohjelmasta ja 40 % Kempeleen kunta. Hankkeen jatkokauden toiminta-aika on 1.2.2025-31.12.2025. Kohderyhmänä ovat terveyden kannalta liian vähän liikkuvat työikäiset, ikääntyneet ja lapsiperheet. Liikuntaneuvonta on maksutonta ja se suunnitellaan aina asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden. 

Liikuntaneuvonnan lisäksi hankkeen aikana tullaan järjestämään erilaisia avoimia tapahtumia, kuten ohjattua liikuntaa leikkipuistoissa, retkiä ja InBody-mittauksia kuntalaisille. Tapahtumista tiedotetaan Kempeleen liikuntapalveluiden sosiaalisessa mediassa.

Lisätietoja ja ajanvaraus: liikuntasuunnittelija Aino Alatalo p. 040 482 2359, aino.alatalo@kempele.fi 

Lue lisää:

Liikkuva arki sai jatkoa vuodelle 2025

Hankkeessa edistetään lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätietoa