Skip to content

Kempeleen osallistuvan budjetoinnin 2026 ehdotusvaihe on käynnissä!

Kempeleen kunta varaa osallistuvaan budjetointiin 25 000 euroa vuonna 2026. Nyt on sinun hetkesi vaikuttaa – miten sinä kehittäisit Kempelettä? Voit tehdä ehdotuksesi 3.4.-3.5.2026 välisenä aikana.

Tettiläisen blogi – työelämään tutustumassa Kempeletalolla

Hei, olen Väinö Piipponen ja olin viikon 13 kunnantalolla suorittamassa TET-jaksoani. Käyn Kirkonkylän koulua ja olen myös Kempeleen nuorisovaltuustossa. Tulin kunnalle tutustumaan työelämään, koska halusin nähdä, miten kunta toimii ja päästä seuraamaan kunnan työntekijöiden arkea. 

Maanantaina saavuin kunnantalolle yhdeltätoista. Söin lounaan Nuvan edustajan kanssa, ja valmistauduin tulevaa valtuustoseminaaria varten. Valtuustoseminaari oli pitkä rypistys, ja olin siellä melkein neljä tuntia. Sain esittää seminaarissa kysymyksiä esittäjälle koskien seminaarin aihetta. Seminaarin jälkeen oli kuitenkin tunnin tauko. Silloin keskustelin Nuvan edustajien kanssa ja söimme välipalaa. Kunnanvaltuuston kokous alkoi viideltä. Pääsin seuraamaan myös valtuuston kokousta. Valtuuston kokouksessa olin vain läsnäolijan roolissa. Päiväni loppui 17.40. 

Tiistaina saavuin kunnantalolle kahdeltatoista. Päivä alkoi heti lounaalla kunnan hallintojohtaja Laura Kantomaan kanssa. Kun lounas oli syöty, kävimme vähän tutustumassa kunnantaloon. Päivällä tein kunnan viestinnän asioita, kuten kirjoitin tätä blogia. Puoli neljältä lähdin resurssivaliokunnan kokoukseen. Olin “resvassa” Nuvan edustajana. Resurssivaliokunnassa käsittelimme kunnan tilinpäätöstä. Resvan kokouksen jälkeen kävin pikaisesti kuuntelemassa yhteisöllisyysvaliokunnan kokousta. Hetken yhteisöllisyysvaliokunnassa oltuani lähdin kotia päin. 

Keskiviikkona TET-päiväni alkoi yhdeksältä. Olin hetken kunnantalolla, jonka jälkeen lähdin tutustumaan Kempeleen arkistoon. Siivosin arkistoa ja etsin tiettyjä asiakirjoja, joita oli pyydetty nähtäviksi. Viivyin arkistolla noin kaksi tuntia, jonka jälkeen palasin Kempeletalolle. Pääsin lounastamaan kunnanjohtajamme Tuomas Lohen kanssa. Keskustelimme ajankohtaisista asioista jonkun tovin. Lounaan jälkeen aloin tehdä viestintään kuuluvia asioita.  

Torstaina päiväni alkoi kymmeneltä. Pääsin seuraamaan ja tutustumaan kunnan yritysneuvontapalvelun toimintaan. Olin kokouksessa, jossa annettiin ohjeita yrityksen perustamiseen. Iltapäivällä olin seuraamassa kokousta Marjakammin laavusta. Kokous oli yhdessä Kempeleen latuyhdistyksen kanssa. Kirjoitin vielä iltapäivällä blogitekstin Kempeleen Kiristä. 

Perjantai alkoi työmaavierailulla kirjastossa. Kävimme läpi turvallisuutta ja rakennustyömaan edistymistä. Ennen kirjastovierailua sattui hauska kohtaaminen kunnantalolla. Juttelin aamulla jonkun naisen kanssa. Minulle selvisi vasta lounaalla, että tämä nainen oli raahelainen kansanedustaja. Kirjastovierailun jälkeen oli vielä yksi kokous. Kokouksen jälkeen söin lounaan, ja lopettelin tätä TET-viikkoa. 

Viikko oli tosi mukava ja opettava. Kiitos kaikille, joiden päivää olen päässyt seuraamaan! 

Väinö Piipponen