Kempeleen kotiseutumuseo
Kempeleen kotiseutumuseo
Asioi paikan päällä
Kotiseutumuseo
Kempeleen kotiseutumuseo esittelee tyypillistä pohjoispohjalaista pihapiiriä. Erikoisuutena Suomen ainoat asevelitalo ja turpasmökki. Nykyinen hirsinen päärakennus on vuodelta 1886, pirtti, neljä kamaria, porstua ja kaksi kuistia. Vuosisadan alussa Kempeleen Säästöpankki toimi ”pankkikamarissa” noin 30 vuoden ajan.
Hirsinen navetta on rakennettu v. 1886, sisustus on uusittu 1930-luvulla. Tallipuoji on vuodelta 1897, siinä on neljä erillistä huonetta: talli-, mankeli-, kalusto- ja traktorihuone. Rakennusryhmä kuuluu samaan kokonaisuuteen vanhan kirkon, Junttilan talon ja puutarhaoppilaitoksen vanhojen rakennusten kanssa.
Museoalueelle on siirretty seuraavat rakennukset:
- vanha asuinrakennus Oulun Hallituskadulta, toimii näyttelytilana sekä museonhoitajan työtilana
- asevelitalo Sohjanasta
- kalustohuone, rakennettu vuonna 1870 Tyrnävällä
- savusauna 1900-luvun alusta
- kala-aitta Oulun Pikisaaresta vuodelta 1857
- Hemmilän varastoaitta 1880-luvulta
- tuulimylly Tyrnävältä vuodelta 1892
- Turpasmökki, rakennettu vanhan mallin mukaan 1980-luvun alussa. Turpasmökit kuuluivat vuosisadan vaihteen kempeleläismaisemaan, erityisesti Honkasen alueella niitä oli runsaasti, vielä 50-luvulle asti.
Yhteystiedot
- Kirkkotie 18, 90440 Kempele
- Kirjasto- ja kulttuurijohtaja: +358 504636457
- Museo- ja kulttuurikoordinaattori: +358 444972301


