Kesätyösetelituki työnantajalle
Kesätyösetelituki työnantajalle

Kuvaus
Kun palkkaat kempeleläisen kesätyösetelin saaneen nuoren kesätöihin, voit saada tukea nuoren palkkakustannuksiin.
Työnantajan ei tarvitse olla kempeleläinen ja työpaikka voi olla missä tahansa Suomessa.
Työnantajana voi toimia yritys, yhdistys, järjestö, seura, seurakunta, säätiö tai Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde. Työnantajalla tulee olla voimassa oleva Y-tunnus.
Kesätyöseteliä ei voi käyttää muiden nuorille kohdennettujen kesätyömallien (esim. Tutustu työelämään ja tienaa –malli, oppisopimus tai muu vastaava malli) kanssa yhtä aikaa.
Nuoren tulee työskennellä 1.5.–30.9. välisenä aikana vähintään 60 tuntia, joko kaksi viikkoa 30 tuntia/viikko, tai 60 tuntia kauden aikana. Jos kokonaistuntimäärä jää alle 60 tunnin, maksetaan kesätyösetelituki tehtyjen tuntien mukaan.
Täysi tuki on 330 euroa/60 tuntia.
Työnantajalle jää palkkakustannuksissa omavastuuosuutta.
Kesätyösetelituki maksetaan työnantajalle jälkikäteen.
Kenelle ja millä ehdoin
Kesätyösetelillä voit työllistää nuoren, jonka kotikunta on Kempele ja joka on 16 tai 17 vuotta vuonna 2026 täyttävä.
Työsuhteen tulee sijoittua aikavälille 1.5.–30.9.2026.
Työnantajalla tulee olla voimassa oleva Y-tunnus.
Nuoren kanssa tulee tehdä kirjallinen työsopimus.
Nuorelle tulee maksaa työehtosopimuksen tai yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa (esim. kesätyöntekijän/harjoittelijan palkka). Jos alalla ei ole työehtosopimusta tai yleissitovaa työehtosopimusta, tulee palkan ja lomakorvauksen olla yhteensä vähintään noin 440 euroa/60 tuntia.
Sähköinen kesätyösetelin työnantajalomake tulee täyttää 31.10.2026 mennessä Kempeleen kunnan verkkosivuilla. Muista myös lähettää vaaditut liitteet.
Kesätyössä tulee noudattaa lakia nuorista työntekijöistä.
Kesätyöseteliä ei voi käyttää muiden nuorille kohdennettujen kesätyömallien (esim. Tutustu työelämään ja tienaa –malli, oppisopimus tai muu vastaava malli) kanssa yhtä aikaa.
Toimi näin
- Kun sopiva kesätyöntekijä on löytynyt, varmista, että hänellä on Kempeleen kunnan kesätyöseteli.
- Sovi nuoren kanssa palkkauksesta ennen työn aloittamista. Nuorelle tulee maksaa työehtosopimuksen tai yleissitovan työehtosopimuksen mukaista palkkaa (esim. kesätyöntekijän/harjoittelijan palkka). Jos alalla ei ole työehtosopimusta tai yleissitovaa työehtosopimusta, tulee palkan ja lomakorvauksen olla yhteensä vähintään noin 440 euroa/60 tuntia. Huomioi mahdolliset ilta- ja viikonloppulisät.
- Tee nuoren kanssa kirjallinen työsopimus, josta käy ilmi työn alkamis- ja päättymispäivä, kokonaistuntimäärä, työtehtävät sekä palkkaus.
- Pyydä nuorelta kesätyöseteli, johon nuori on merkinnyt omat tietonsa.
- Kun kesätyö on päättynyt, maksa nuorelle palkka. Muistathan antaa nuorelle työtodistuksen kesätyöstä.
- Täytä sähköinen kesätyösetelin työnantajalomake 31.10.2026 mennessä Kempeleen kunnan verkkosivuilla. Muista lähettää myös vaaditut liitteet (kopio työsopimuksesta ja palkkalaskelmasta).
Asioi sähköisesti
Asioi soittamalla
Nuorten kesä- ja kausityöllistämisen puhelinasiointi
- Työnsuunnittelija: +358 504636398