Skip to content

Nuorten työllistämisseteli nuorelle työnhakijalle

Nuorten työllistämisseteli nuorelle työnhakijalle

Nuorten työllistämisseteli on sinulle, jos olet työtön ja etsit paikkaasi työelämässä.

Nuorten työllistämisseteli tukee työelämään pääsemistä. Se on työnantajalle maksettavaa rahallista tukea, joka kattaa puolet palkkakuluistasi, kun työsuhde kestää vähintään kolme kuukautta. Työllistämissetelin tarkoitus on madaltaa työnantajan kynnystä palkata juuri sinut.

Työllistämissetelin lisäksi tarvitset ripauksen reipasta asennetta ja oppimishalua, niin pääset vahvistamaan työelämän polkuasi. Töihin päästyäsi saat näyttää taitojasi käytännössä ja kerrytät työkokemusta ansioluetteloosi.

Työllistämissetelillä saat etumatkaa rekrytointitilanteessa ja parannat mahdollisuuksiasi saada työpaikka. Kun työnantaja saa palkkakustannuksiin taloudellista avustusta, rekrytoinnin riskit pienenevät. Näin myös pienemmät yritykset uskaltavat paremmin kokeilla lisätyövoiman palkkaamista.

Tukea myönnetään alle 30-vuotiaalle työttömälle työnhakijalle.

Nuorten kohdalla työllisyyspalvelut arvioi aina nuoren ensisijaisen palvelutarpeen.Lisäksi tuen myöntäminen edellyttää, että olet asiakkaana työllisyyspalveluissa ja kotikuntasi on Oulun seudun työllisyysalueella. Tarkempiin ehtoihin kannattaa tutustua BusinessOulun nettisivuilla Työnantajat-osiossa, missä on tietoa erilaisista rekrytoinnin tukikeinoista.

Nuorten työllistämistuki on käytössä vain rajallisen ajan. Jos työnantaja haluaa saada rekrytoinnistasi työllistämistukea koko kuuden kuukauden ajalle, tulee työsuhteen alkaa viimeistään 1.1.2027. Varmista omavalmentajaltasi mahdollisuutesi hyödyntää työllistämisseteliä palkkaamisessasi.

Tarkempiin ehtoihin kannattaa tutustua BusinessOulun nettisivuilla Työnantajat-osiossa, missä on tietoa erilaisista rekrytoinnin tukikeinoista.

Asioi sähköisesti

Työmarkkinatorin Asiointi-osio henkilöasiakkaille

Asiointi on Työmarkkinatorilla oleva työvoimapalveluiden sähköinen asiointikanava.
Siirry verkkoasiointiin

Asioi soittamalla

Kempeleen työllisyyspalveluiden puhelinnumerot

Kempeleen työllisyyspalvelut palvelee kempeleläisiä työnhakijoita ja työnantajia työllistymiseen liittyvissä asioissa.

Asioi paikan päällä

Kempeleen työllisyyspalveluiden toimipiste

Työllisyyspalveluiden toimipiste Kempeletalossa palvelee ajanvarauksella kempeleläisiä työnhakijoita ja työnantajia työllistymiseen liittyen.

Yhteystiedot

  • Hallituskatu 2, 90440 Kempele