Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuustot (nuvat) ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamalla paikallisten nuorten etuja. Demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.
Kempeleen nuorisovaltuustossa (2026-2027) on 15 jäsentä, puheenjohtajana Sara Suvanto. Nuva-kokouksia pidetään 10-12 kpl vuodessa. Nuorisovaltuutetut ovat myös edustettuina kunnanvaltuustossa ja valiokunnissa. Heillä on läsnäolo ja puheoikeus kaikissa valiokunnissa sekä kunnanvaltuustossa.
Tehtävä ja toiminta
Kuntalain 26 § mukaan kuntien on astetteva nuorisovaltuusto nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Nuorisovaltuustoille on annettava mahdollisuus vaikuttaa kaikkien kunnan toimialojen suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan.
Nuorisovaltuustot edustavat kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa.
Nuorisovaltuustojen tarkoituksena on myös tiedottaa nuoria kunnan päättäjien toiminnasta sekä auttaa nuoria löytämään keinoja vaikuttaa. Lisäksi nuorisovaltuustot edistävät vuoropuhelua nuorten ja päättäjien välillä. Nuorisovaltuustot järjestävät myös erilaisia tapahtumia, kampanjoita ja tempauksia.
Nuorisovaltuusto on kunnanhallituksen asettama vaikuttamistoimielin. Kuntalain mukaan kunnan on huolehdittava nuorisovaltuuston toimintaedellytyksistä eli esimerkiksi kokousjärjestelyistä ja ohjaamisesta. Kempeleessä nuorisovaltuuston sihteerinä/ohjaajana toimii nuorisopalvelujen päällikkö.
Nuorisovaltuutetut ovat iältään noin 13–18-vuotiaita. Kempeleessä nuorisovaltuuston toimintakausi on kaksi (2) vuotta.
Nuorisovaltuusto 2026-2027
- Samuli Haarala
- Lumi Huusari
- Minea Juutinen
- Armi Kallio
- Aada Kela
- Nelli Konttaniemi
- Enni Koskela
- Kasperi Kulha
- Unna Kumpulainen
- Arttu Könönen
- Minea Lambacka
- Essi Nättinen
- Väinö Piipponen
- Hertta Siika-aho
- Sara Suvanto
Nuorisovaltuuston pöytäkirjat
2026
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 14.3.2026
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 16.2.2026
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 28.1.2026
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 7.1.2026
2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 10.12.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 18.11.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 28.10.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 20.8.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 3.6.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 5.5.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 8.4.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 18.2.2025
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 18.1.2025
2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 3.12.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 7.11.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 25.9.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 26.8.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 5.6.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 8.5.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 13.4.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 13.3.2024
- Nuorisovaltuuston pöytäkirja 13.2.2024
Ota yhteyttä
- Sara Suvanto, Kempeleen nuorisovaltuuston puheenjohtaja
- Sanna Tauriainen, sihteeri 050 307 8981
- Kempeleen nuva Instagramissa