Skip to content

Kempeleen osallistuvan budjetoinnin 2026 ehdotusvaihe on käynnissä!

Kempeleen kunta varaa osallistuvaan budjetointiin 25 000 euroa vuonna 2026. Nyt on sinun hetkesi vaikuttaa – miten sinä kehittäisit Kempelettä? Voit tehdä ehdotuksesi 3.4.-3.5.2026 välisenä aikana.

Opiskelijakunta

Opiskelijakunta

Kempeleen lukion opiskelijakuntaan kuuluvat kaikki lukiomme opiskelijat. Opiskelijakunnan tärkeimpänä tehtävänä on suunnitella ja edistää opiskelijoiden yhteistä toimintaa ja koulutyötä. Sen lisäksi opiskelijakunta hoitaa virallisia tehtäviä, esimerkiksi järjestää vaalit ja valitsee toimihenkilönsä syyskokouksessa. Opiskelijakunta tekee yhteistyötä Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa.

Opiskelijakunnan hallitus

Kempeleen lukion opiskelijakunnan hallitus edustaa Kempeleen lukion opiskelijoita ja ajaa heidän etujaan. Hallitus toimii aktiivisesti koulun arjessa osallistuen päätöksentekoon sekä järjestäen erilaisia tapahtumia opiskelijoille. Tavoitteemme on tehdä koulusta viihtyisämpi paikka kaikille ja varmistaa, että opiskelijoiden ääni kuuluu.

Opiskelijakunnan hallitus lukuvuodelle 2026–2027:
Vastuuopettaja: Iina Lepistö
Puheenjohtaja: Fiia Takkula
Varapuheenjohtaja: Jaakko Oksaoja

Sihteeri: Reeta Toppi
Muut jäsenet:
Niila Kaulanen, Eino Siermala, Elina Tuukkanen, Anni Pihlaja, Samuli Haarala,
Taika Turunen, Emilie Saarni ja Erja Moilanen

Seuraathan meitä somessa:
Instagram ja TikTok: kelunopiskelijakunta
Huom! Tilit ovat opiskelijoiden hallinnassa 

Ja jos mietit, kannattaako meidän opiskelijakuntaan hakea mukaan – vastaus on kyllä. Meillä on kasassa hyvä porukka, paljon naurua, uusia ideoita ja jopa pullaa kokouksissa. Lisäksi pääset oikeasti vaikuttamaan koulun arkeen. Eli jos haluat tehdä koulustamme vielä paremman paikan ja viettää aikaa huipun porukan kanssa, kannattaa ehdottomasti hakea mukaan! En ole kuullut kenenkään vielä koskaan katuvan, että on hakenut mukaan🤩!

Yhteishenki ja vastuullisuus

Koulun yhteishenkeä lujittavat muun muassa monenlaiset juhlat ja niiden ohjelman valmistaminen, erilaiset nuorisovaalit, toiminta- ja teemapäivät ja muut projektit. Opiskelijakunta voi esimerkiksi olla järjestämässä raha- ja tavarakeräyksiä ulkomaisia avustuskohteita varten.
Opiskelijakunnan toiminnoissa kehittyvät ihmissuhdetaidot. Kun osallistut opiskelijakunnan toimintaan, opit kantamaan vastuuta ja kehität kykyäsi työskennellä yhdessä muiden kanssa. Samalla opit luontevasti hoitamaan käytännön asioita ja johtotehtäviä.

Muita opiskelijoiden luottamustehtäviä ovat mm. abi- ja vanhojenpäivätoimikunnat.

Tutor-toiminta

Opintojen edetessä voit hakeutua tutoriksi. Pääset mukaan innostavaan joukkoon tukemaan lukiopolkunsa aloittavia opiskelijoita sekä markkinoimaan lukiotamme.