Palautetta toiminnasta
Palautetta toiminnasta

Muistutuksen tekeminen kunnallisen tai palvelusetelillä tuotetun varhaiskasvatuksen toiminnasta
Varhaiskasvatuslaki 53 § ja 54 §
- Lapsen huoltaja laatii muistutuksen lomakkeelle. Muistutuksen voi tehdä myös vapaamuotoisesti kirjallisena, jonka voi toimittaa: Varhaiskasvatuksen johtaja, PL 12, 90441 Kempele.
- Muistutuksessa kerrotaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti asia tai asiat, joihin on tyytymätön.
- Muistutukseen annetaan perusteltu vastaus, josta selviää, miten asiaa on selvitetty ja millaisiin jatkotoimiin muistutus on mahdollisesti johtanut.
- Mikäli huoltaja ei ole tyytyväinen saamaansa vastaukseen, hän voi olla yhteydessä vastauksen lähettäjään. Vastaukseen ei voi hakea muutosta valittamalla.
- Muistutuksen tekeminen ei ole este ottamasta yhteyttä aluehallintovirastoon
Varhaiskasvatuksen henkilöstön ilmoitusvelvollisuus
Varhaiskasvatuslaki 57 a§ ja 57 b§
1.8.2021 on astunut voimaan varhaiskasvatuslain muutos, jonka mukaan varhaiskasvatuksen henkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa lapsen varhaiskasvatukseen kohdistuvasta epäkohdasta tai mahdollisesta epäkohdan uhasta yksikön esihenkilölle. Yksikön esihenkilö käynnistää viivytyksettä tarvittavat toimet epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan poistamiseksi ja ilmoittaa asiasta myös varhaiskasvatuksenjohtajalle. Ilmoitukset säilytetään, kunnes vuosi on kulunut sen kalenterivuoden päättymisestä, jona ilmoitus tehtiin. Tämä ilmoitusvelvollisuus koskettaa sekä kunnallista että yksityistä varhaiskasvatusta.
Tarkoituksena on turvata lapsen varhaiskasvatuksen toteutuminen varhaiskasvatuslain edellyttämällä tavalla.