Skip to content

Lähikoulu – Mihin kouluun?

Lähikoulu – Mihin kouluun?

Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta. Kunta osoittaa oppilaille lähikoulun Väestörekisteriin merkityn virallisen kotiosoitteen mukaan, jonne koulumatkat ovat asutuksen, koulujen sijainti ja liikenneyhteydet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. (Perusopetuslaki 4 ja 6 §) Tämä tarkoittaa ensisijaista oppilaaksiottoa.

Oppilas voi pyrkiä myös muuhun kuin hänelle osoitettuun kouluun, jolloin oppilaaksi ottamisen periaatteeksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Kunta voi päättää, että sen järjestämään opetukseen otetaan ensisijaisesti kunnassa asuvia lapsia. (Perusopetuslaki 28 ja 32 §) Näissä tapauksissa puhutaan toissijaisesta oppilaaksiotosta.

Kempeleen kunnan hallintosäännön 11 luvun mukaan koulun rehtori päättää ensisijaisesta oppilaaksi ottamisesta oman yksikkönsä osalta. Sivistysjohtaja päättää oppilaan toissijaisesta opiskelupaikasta.

Oppilaaksiottamisen periaatteet

Kempeleen kunnan perusopetuksen oppilaaksiottamisen periaatteet löydät tästä asiakirjasta.

Koulupiirit kartalla

Kempeleen kunnan koulupiirit löydät tästä kartasta.

Asiointikanavat

Asioi sähköisesti

Opetuksen sähköinen asiointi (Wilma)

Wilma on Kempeleen koulujen, esiopetuksen ja kotien välinen sähköinen yhteydenpitoalusta sekä koulujen hallinto-ohjelma.
Siirry verkkoasiointiin

Perusopetuksen koulupaikkahakemus, kuntaan muuttava oppilas

Koulupaikkahakemus perusopetukseen. Muusta kunnasta Kempeleeseen muuttava oppilas.
Siirry verkkoasiointiin

Asioi soittamalla

Sivistyspalvelujen hallinnon puhelinasiointi

Sivistyspalvelujen hallinnosta saa yleistä tietoa perus- ja lukio-opetukseen liittyvistä asioista.