Soveltavan liikunnan ryhmät
Soveltavan liikunnan ryhmät
Soveltava liikunan ryhmät on tarkoitettu henkilöille, joilla on vamma, sairaus tai muu toimintarajoite, joka estää osallistumisen yleisesti tarjottavaan liikuntaan. Toimintarajoitteet voivat liittyä esimerkiksi näkemiseen tai kuulemiseen, liikkumiseen, muistiin tai keskittymiseen, oman käytöksen hallintaan, sosiaalisiin tilanteisiin tai ahdistuneisuuden tunteeseen.
Soveltavassa liikunnan ryhmissä huomioidaan liikkujan kyky liikkua ja toimia ryhmissä. Toiminta järjestetään pääasiassa pienryhmissä, jossa tukea on saatavilla enemmän ja jokainen osallistuja huomioidaan yksilönä.
Tarjolla on mm. liikunta-, uinti- ja kuntosaliryhmiä
Tarjolla olevat soveltavan liikunnan ryhmät
Alla listaus Kempeleen soveltavan liikunnan ryhmistä.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen erityisliikunnan koordinaattorille.
Ole rohkeasti yhteydessä vaikka sopivaa ryhmää ei suorilta löydy. Selvitetään yhdessä mitä mahdollisuuksia on.
Liikuntasporttis, tukea tarvitseville 7-16-vuotiaille
Ylikylän päiväkodin liikuntasalissa torstaisin klo 15:30–16:30.
Tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin ryhmäläisten toiveiden mukaan, harjoitellaan ryhmässä toimimista ja erilaisia taitoja. Luvassa uusia kokemuksia ja onnistumisia liikunnan parissa. Liikuntavarustus ja juomapullo mukaan. Tarvittaessa avustaja mukaan ryhmään.
Vesisporttis, tukea tarvitseville alle 16-vuotiaille
Zimmarin monitoimialtaalla, 2 ryhmää
- Tiistaisin klo 16:45-17:30. Aina oma aikuinen/avustaja mukana altaassa.
- Keskiviikkoisin klo 16:45-17:30. Tarvittaessa aikuinen/avustaja mukana altaassa.
Zimmarin isossa altaassa, rata 6. Uimataitoisille
- Torstaina klo 16:45-17:30, 4.9..2025 alkaen. Tarvittaessa aikuinen/avustaja mukana altaassa.
Ryhmissä veteen tutustumista ja alkeisharjoitteita sekä taitotason mukaan alkeisuintitaitoja ja uintitekniikkaa. Jokainen uimari huomioidaan taitotason mukaan.
Perhesporttis, tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheille
Ylikylän päiväkodin liikuntasalissa torstaisin klo 16:45-17:30.
Tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheille tarkoitettu liikuntaryhmä. Perheiden yhteistä liikuntaa, temppuratoja. motorisiaharjoitteita, pelejä sekä leikkejä.
Pallopelisporttis, yli 12-vuotiaille erityisnuorille ja -aikuisille
Zemppi Areenalla keskiviikkoisin klo 14:00-15:00
Ryhmässä kokeillaan ja pelataan erilaisia liikuntalajeja ja -muotoja ohjatusti. Liikuntavarustus ja juomapullo mukaan.
Ryhmä on tarkoitettu Zytykkeen toiminnassa oleville aikuisille sekä pallopeleistä kiinnostuneille erityisen tuen oppilaille/opiskelijoille.
Soveltava kuntosali, toimintarajoitteisille henkilöille
Ryhmät tarkoitettu henkilöille, joilla jokin toimintarajoite ja käytössään apuväline (rollaattori, pyörätuoli tms.)
Ennen ryhmän alkua tehdään alkukartoitus ja mietitään yhdessä sopiva ryhmä.
- Torstaisin klo 11-12 ja 12-13 Kempeleen terveyskeskuksen kuntosalilla.
- Torstaisin klo 14-15 Ylikylän liikuntahallin kuntosalilla
Superninjat 5-7v ja 8-10v, Kempeleen tanssi ja voimistelu
Superninjat on pienryhmä lapsille, jotka tarvitsevat tukea harrastusryhmään osallistumisessa. Tarjolla on kaksi eri pienryhmää, joissa toisissa liikkuu 5-7-vuotiaita ja toisessa taas 8-10- vuotiaita. Ikärajat ovat ”noin” ikärajoja ja niissä voi joustaa suuntaan tai toiseen lapsen tarpeiden mukaan. Kevätkausi alkaa 4.1.2026. Ilmoittautiminen on käynnissä
- 5-7-vuotiaat sunnuntaisin Ylikylän koulun uudessa liikuntasalissa, klo 14:00-14:45
- 8-10-vuotiaat sunnuntaisin Ylikylän koulun uudessa liikuntasalissa, klo 15:00-15:45
Ninjoissa harjoitellaan hauskasti perusliikuntataitoja huomioiden lasten mielenkiinnonkohteet ja tuen tarpeet. Superninjoissa pääsee liikkumaan, harrastamaan itsenäisesti, toivomaan omia lempparileikkejä ja tutustumaan uusiin kavereihin. Tunneilla käytetään erilaisia tukimuotoja, kuten kuvakortteja, selkeitä ohjeita, strukturoitua tuntiohjelmaa ja pelisääntöjä lasten oppimisen ja osallistumisen tukena.
Ryhmä sopii esimerkiksi lapselle:
- Joka harjoittelee keskittymis- ja tarkkaavaisuustaitoja
Joka hyötyy pienryhmästä
Joka tarvitsee harjoitusta ryhmässä toimimisessa
Joka tarvitsee tukea ja ohjausta omassa toiminnassa
Tai lapselle, jolla on kielellisen kehityksen haasteita
Otathan ennen ilmoittautumista yhteyttä seuran lasten liikunnan vastaavaan Pinjaan, pinja.erkheikki[at]knv.fi. Kerro lyhyesti sähköpostissasi lapsen tuen tarpeesta, niin varmistumme yhdessä siitä, että Superninjat on sopiva juuri sinun lapsellesi.
Asioi soittamalla
Erityisliikunnan koordinaattorin puhelinasiointi
- Juha Vuoti: +358 405704711