Rakentamisen luvat
Rakentamisen luvat

Rakentamislaki 751/2023 ja rakentamisen luvanvaraisuus
Vuoden 2025 alusta tuli voimaan uusi Rakentamislaki, joka ohjaa jatkossa rakentamista. Uutta rakentamislakia sovelletaan 1.1.2025 alkaen. Ennen vuodenvaihdetta 2025 jätetyt lupahakemukset käsitellään siihen asti voimassa olleella maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) perusteella. Vanhaa lakia noudatetaan myös hankkeen loppuun saakka vanhan lain aikana luvan saaneissa hankkeissa.
Uuden lain myötä jatkossa käytössä on vain yksi lupamuoto, joka on rakentamislupa. Uudessa laissa yhdistetään aiemmat lupamuodot (rakennuslupa, toimenpidelupa ja toimenpideilmoitus) yhdeksi lupamuodoksi.
Tällä sivulla on yleisiä ohjeita uuden lain mukaisen rakentamisen luvanvaraisuudesta.
Kempeleen kunnan rakennusvalvonnasta saat ohjeita ja neuvoja liittyen rakennushankkeeseesi ja sen luvanvaraisuuteen. Yhteystietomme löytyvät sivun alalaidasta.
Milloin tarvitset rakentamisluvan?
Rakentamislupa tarvitaan rakennusten ja rakennuskohteiden rakentamiseen, mutta osa pienemmistä rakentamishankkeista ei jatkossa enää edellytä lupamenettelyä.
Rakennus, joka ei ole asuin- tai vapaa-ajanrakennus ja jonka kerrosala on pienempi kuin 30 m² tai jonka tilavuus on pienempi kuin 120 m³, ei pääsääntöisesti tarvitse rakentamislupaa.
Jatkossa voit siis rakentaa esimerkiksi alle 30 m² talousrakennuksen ilman rakentamislupaa, mikäli rakennuspaikalla on rakennusoikeutta jäljellä ja kaavamääräykset sekä muut rakentamisen määräykset ja säädökset täyttyvät.
Rakentamislupaa et myöskään tarvitse erillisen alle 50 m² katoksen rakentamiseen, kun se on kaavan mukainen ja määräykset täyttävä. Mikäli katos liittyy rakennuspaikalla jo olemassa olevaan rakennukseen, tarvitsee sen rakentaminen rakentamisluvan.
Yleisimpiä rakentamislupaa edellyttäviä toimenpiteitä
Uuden rakennuskohteen rakentaminen edellyttää rakentamislupaa mm., jos kohde on:
- Asuinrakennus tai vapaa-ajan asunto (rakennus, jossa on kiinteä keittiövarustus helloineen, tulkitaan vapaa-ajan asunnoksi tai asuinrakennukseksi ja siten luvanvaraiseksi rakentamiseksi)
- Kooltaan vähintään 30 m2 tai 120 m3 oleva muu rakennus kuin asuinrakennus
- Kooltaan vähintään 50 m2 oleva katos
- Energiakaivo (maalämpökaivo) tai maalämpöpiiri
- Erityistä toimintaa varten rakennettu alue, josta aiheutuu vaikutuksia ympäröivien alueiden käytölle, esim. urheilualue, koirapuisto, varasto- tai pysäköintialue tai muu erillistä toimenpidettä varten rakennettava alue sekä masto ja yleisörakennelma.
Lisäksi rakentamislupa tarvitaan, jos rakennushankkeella (myös muun kuin rakennuksen rakentaminen) on vähäistä merkittävämpää vaikutusta alueiden käyttöön, kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön tai ympäristönäkökohtiin, tai jos hanke edellyttää viranomaisvalvontaa esimerkiksi teknisten vaatimusten ja yleisen edun vuoksi.
Rakentamisluvan tarve korjaus-, muutos- ja laajennustöissä
Rakentamislupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen, sekä rakennuksen laajentamiseen tai sen kerrosalaan laskettavan tilan lisäämiseen. Alla joitakin esimerkkejä tällaisista toimenpiteistä:
- Rakennuksen kerrosalan lisääminen, terveyshaitan poistaminen tai käyttötarkoituksen muutos.
- Olemassa olevaan rakennukseen liittyvän terassin lasittaminen kokonaan umpinaiseksi sekä varustaminen katteella.
- Korjaus- ja muutostyöt niiden laadun ja arvon mukaan. Esim. saunarakennuksen käyttötarkoituksen muutos lomarakennukseksi edellyttää lupaa.
- Linjasaneeraus (esim. rakennuksen vesijohtojen uusiminen).
- Suojeltujen rakennusten osalta korjaamiseen tarvitaan aina lupa.
Muut mahdollisesti tarvittavat luvat
Tarkista, edellyttääkö rakennushankkeesi jotakin muuta lupaa ja hae lupa.
Hankkeen toteuttaminen voi edellyttää myös poikkeamislupaa, vaikka rakentamislupaa ei tarvittaisikaan. Poikkeamislupaa saatetaan tarvita esimerkiksi silloin, kun rakennushanke poikkeaa kaavan määräyksistä tai sille ei ole rakennusoikeutta.
Suunniteltuun toimintaan liittyvä, jonkun muun kuin rakennusvalvontaviranomaisen lupa tai ilmoitus.
Rakennushankkeen muut velvollisuudet
Muistathan, että rakennushankkeesta vastaavana sinun tulee esimerkiksi ilmoittaa rakennustöistä maksetut palkat ja rakentamisen seurauksena lisääntynyt uusi kerrosala veroviranomaiselle.
Rakennusvalvonta auttaa ja neuvoo
Rakennusvalvontamme on olemassa teitä kuntalaisia varten. Ota meihin yhteyttä, kun suunnittelet rakennushankkeen käynnistämistä, olipa kyseessä luvanvarainen hanke tai ei. Rakennusvalvonta antaa yleisiä ohjeita ja neuvoja rakentamista suunnitteleville.
rakennusvalvonta@kempele.fi
Johtava rakennustarkastaja Hannu Hanhela p. 044 4972 271
Rakennustarkastaja Jarmo Huttu p. 040 3536 805
Rakennustarkastaja Petri Niemelä p. 040 4877465
Maankäyttö- ja rakentamislain 132/1999 aikaiset luvat
Rakennuslupa
Rakennuslupaa tarvitaan uuden rakennuksen rakentamiseen ja vanhan laajentamiseen. Rakennuslupaa tarvitaan myös sellaiseen korjaus-ja muutostyöhön, joka vaikuttaa asukkaiden tai muiden käyttäjien turvallisuuteen ja terveyteen. Tällaisia ovat esimerkikisi takan ja uuden hormin rakentaminen sekä kantaviin rakenteisiin, vähäistä laajempiin kosteus- ja homekorjauksiin, paloturvallisuuteen, poistumisteihin tai LVI-laitteisiin kohdistuvat toimenpiteet. Rakennusluvanvaraista on myös rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen.
- Rakennuksen rakentaminen ja laajennus
- Talousrakennuksen rakentaminen
- Saunan ja märkätilan rakentaminen
- Hormin ja tulisijan rakentaminen
- Kantavan rakenteen muutos
Toimenpidelupa
Toimenpideluvalla käsitellään lähinnä sellaisia rakentamistoimenpiteitä, joilla on vaikutuksia kaupunkikuvaan. Tällaisia ovat julkisivumuutokset, katosrakennelmat, yli 1,2 metriä korkeat raja-aidat ja mainoslaitteet. Myös huoneistojen jakaminen tai yhdistäminen, kiinteistökohtaisen jätevesijärjestelmän rakentaminen ja maalämpöjärjestelmän rakentaminen vaatii toimenpideluvan hakemista. Toimenpideluvan varaiset hankkeet on kuvattu tarkemmin Kempeleen kunnan rakennusjärjestyksessä.
- Julkisivun muutos
- Katoksen rakentaminen
- Aidan rakentaminen
- Maalämpöjärjestelmän rakentaminen
- Kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmän rakentaminen
Maisematyölupa
Maisematyölupa tarvitaan asemakaava- ja rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavaan maanrakennustyöhön, puiden kaatamiseen tai muihin näihin verrattaviin toimenpiteisiin. Yleiskaava-alueella lupa tarvitaan, mikäli yleiskaavassa niin määrätään.
Maisematyölupaa ei tarvita yleis- tai asemakaavan toteuttamiseksi tarpeellisten tai myönnetyn rakennus- tai toimenpideluvan mukaisten töiden suorittamiseen, eikä vaikutukseltaan vähäisiin toimenpiteisiin. Lupa ei myöskään ole tarpeen, jos toimenpide perustuu yleisistä teistä annetun lain mukaiseen hyväksyttyyn tiesuunnitelmaan.
- Puiden kaataminen
- Maanrakennustyö
Purkamislupa ja -ilmoitus
Purkamislupaa edellytetään haettavaksi rakennuksen tai sen osan purkamiseen asemakaava-alueilla ja alueilla, jotka ovat rakennuskiellossa asemakaavan laatimista varten sekä lisäksi yleiskaava-alueilla, jos yleiskaavassa niin määrätään.
Purkamistyötä ei saa aloittaa, ennen kuin sille on myönnetty lupa. Lupaa ei tarvita, jos voimassa oleva rakennuslupa, maankäyttö- ja rakennuslain mukainen katusuunnitelma tai yleisistä teistä annetun lain mukainen hyväksytty tiesuunnitelma edellyttävät rakennuksen purkamista.